Minulle kävi Kiinassa kuin puuhakkaalle lapselle, joka kokee yhtä ja toista eikä yrityksestä huolimatta kerkiä kertoa ajallaan mitä on tapahtunut, kun jo rientää uusiin tapahtumiin. Nyt kun olen palannut Suomeen, yritän kirjoittaa puuttuvat kokemukset, niin hyvät kuin pahat, tänne muille Kiinan matkalaisille opiksi ja opastukseksi.

Kuten sanottu, perjantaina 1.8.2008 puolitoista tuntia ennen auringonpimennystä Phil haastatteli minua videolle editoidakseen pätkän myöhemmin osaksi tapahtumasta kertovaa isompaa stooria. Scotty katseli vierestä ja kun videointi oli ohi, hän sanoi minulle, että hyvin meni. Kiva juttu. Minua haastattelu enimmäkseen oli huvittanut -- taisin hymyillä enemmän kuin tavallista. Mutta Scotty onkin ammattilainen. Hän tuntee mediaa, koska on Kiinassa julkkis.

Äh, nyt täytyy selittää. Scotty opettaa englantia Qingdaon (=olympialaisten purjehduspaikka) yliopistossa ja on asunut maassa neljä vuotta. Koska hän on opetellut kiinan hyvin ja hänellä on hyvä ulosanti, häntä haastatellaan Kiinan televisioon alinomaa aiheista, jossa tarvitaan "amerikkalainen näkökulma". Niinpä samaan aikaan kun Phil ja minä teimme haastattelua, muutama kiinalainen pyysi päästä valokuvaan Scottyn kanssa ja pääsikin.

Phil tarvitsi lisää autenttista videomateriaalia auringonpimennysaiheesta. Koska meitä muurilla ei ollut monta, hän teki päätöksen erota meistä ja palasi taksilla takaisin linnoitukseen, jossa olimme olleet aiemmin päivällä. Siellä hän voisi olla kameroineen osa satojen turistien joukkoa hurraamassa pimennykselle -- näimme myöhemmin illalla yhteisellä aterialla Philin kuvaamaa matskua ja sellaista filmiä se olikin, äänekästä!

Me muut, tutkittuamme ensimmäisen muurin ja sen tornit, suuntasimme kohti toista, joka oli kilometrin päässä ja ulottui korkeammalle mäelle. Kipaisin muiden edellä muuria pitkin, jonka ylimmässä tornissa oli kaksi saksalaista turistia pimennystä odottamassa. Katselin ylimmältä tornilta alas tasangolle ja näin tämän optimaaliseksi silhuettikäyttöä varten. Toinenkin hyvä vaihtoehto oli: valokuvauksen voisi tehdä muurilta kahden tornin välistä, jolloin valokuvaan saisi pimentyneen auringon ja toisen tornin silhuetin. Henri päätti käyttää tämän vaihtoehdon, kun minä juoksin alas tasangolle.

Kun tasangolla loin katseen ylös Kiinan muurin kahteen torniin, tiesin, että tästä se nyt lähtee, minun valokuvani. Näin, että pimennyksen osittainen vaihe oli alkanut. Jäljellä enää hienosäätö. Viritin jalustan ja uuden puolijärkkäridigikamerani, jonka käyttöä olin ehtinyt harjoitella valitettavan vähän. Toisen pokkarikameran, jonka ottamia kuvia olen ripotellut tähän blogiin, päätin jättää videokäyttöön, jotta saisin pimennyksen kuvattua sekä valokuvana että videona.

Säädin vielä monta kertaa mistä paikasta kuvaan, sillä aurinko tunnetusti ei pysy taivaalla paikoillaan vaan liikkuu. Viimeisen ratkaisun tein 10 minuuttia ennen pimennystä, kun huomasin saavani parhaan sommittelun, jos siirryn aidan yli hedelmätarhaan kuvaamaan. Siirryin sinne.

Kaadoin pienen repun ja asettelin pokkarikameran sen päälle kuvaamaan videota. Tällainen siitä tuli, 3 min 30 sek, jossa täydellinen vaihe alkaa 0:41 ja loppuu 1:33 = täydellinen pimennys kesti siis lopulta yli 50 sekuntia.

Sanottakoon, etten tiedä onko fiksua julkaista tämä Youtube-video tässä blogissa. Miten nyt yleensä on tapana, jos ei halua, että videota levitellään ilman lupaa? Olkoon nyt kuitenkin julkisena, eipä tuo niin laatujälkeä ole. Jos joku haluaa ajaa mediassa ulos hiukan laadukkaamman videon, saa kysyä minulta [email protected] (AVI, resoluutio 800x592, 20fps).

Videosta vielä. Henri valokuvaa tornien välissä olevassa muurinvälikössä nousten välillä seisomaan, välillä kyykistyen. Greg istuu oikeanpuoleisen tornin vasemmalla laidalla. Tornissa liikutaan muutenkin ja täydellisen vaiheen jälkeen (kohdassa 3:00) kaksi tyyppiä lähtee juoksemaan silhuettia oikealle. En tietysti voi videolta tunnistaa Gregiä, sillä välimatkaa oli ilmateitse 400 metriä, mutta hän sanoi, että hän se on. Henrin ja tornin väli oli kuvaustilanteessa noin 40 metriä.

Mutta se valokuva. Minä mokasin. Luotin liiaksi automaattiasetuksiin (automaattivalotus + autofocus), kun muistin, että Brasilian pimennyksenkin kuvasin niin ja hyvin meni. Mitä seurasi? Sain kokonaista yhden hyvän valokuvan (hyvä että edes sen!) eli ensimmäisestä timanttisormusvaiheesta, jolloin valo riitti autofocukselle. Sen jälkeen pelkkää suttua. Sadattelin mielessäni ja räpeltelin kameran säätöjä. En toki kiroillut äänekkäästi, sillä muistin, että video on päällä enkä halunnut perkeleitä nauhalle.

Niinpä. En juuri ehtinyt ihailla pimennystä. Aiemmat kaoottiset pimennysvalokuvauskokemukset toistavat itseään. Jospa nyt yritän painaa muistiin = ensi kerralla automaattivalotus + valotushaarukointi + automaattisarjakuvaus + manuaalitarkennus, sillä nämä kaikki kamerani tarjoaa mutta minä tyhmyri en perehtynyt asiaan riittävästi, kun aivokapasiteettini oli osaksi jossain muualla.

Kun täydellinen hetki on ohi, kaikki on ohi. Mitään uutta ei enää voi nähdä, paitsi jos aurinko on poikkeuksellisen matalalla, jolloin kannattaa vielä odottaa tuoko osittain pimentyneen auringon lasku kivoja visuaali-ilmiöitä taivaanrannassa. Nyt ei tästä ollut kyse, sillä pimennyksen täydellinen vaihe tapahtui 12,5 asteen korkeudella eikä esim. jossain 5 asteessa, jolloin odotus kyllä palkittaisiin.

Niin pakkasin tavarani ja katselin ympäristöä mitä muuta kiinalaiset ovat tänne rakennelleet, kun samalla odotin, että muut tulevat muurilta alas. Otin vielä tämän kuvan.

Ja sitten vielä, luoden katseeni siihen ensimmäiseen muurinharjaan, jossa pimennystä olivat odottamassa ruotsalaiset Johan & Johan, toisen kuvan.

Pian kaikki tutut olivat palanneet takaisin muurilta. Gregille tämä oli toinen pimennys joten ei aivan uutta. Scotty, Jackien ja Bernhard olivat juuri nähneet ensimmäisensä ja pitivät tehtyä 2000 kilometrin matkaa ehdottoman kannattavana satsauksena, kun saa nähdä jotain näin lumoavaa.

Palasimme hotellille, johon muut olivat buukanneet itsensä. Kävin lyhyesti internetissä (kirjoitin sen viestin, jonka otsikko on Jeeeeesss tai jotain sen tapaista), sitten menimme syömään ja pelaamaan jälkipelejä kivoissa tunnelmissa. Phil liittyi meihin linnoitukselta tulleena myöhemmin, näin jälkipelit pelattiin vielä toisen kerran! Osoitteita vaihdettiin ja käteltiin, kun minä ja Henri lopulta suuntasimme kohti taksia ja rautatietä (tällä kertaa taksikuski käsitti pelkkää junalippua vilauttamalla, että haluamme rautatieasemalle).

Rautatieasemalla olimme hyvissä ajoin. Näyttämällä lippua poliiseille he johdattivat meitä eteenpäin (poliisit ovat kokemukseni mukaan olleet ystävällisiä, en muista poikkeusta). Juna saapui ja meidät päästettiin vasta sitten asemahallista laiturille. Vaununhoitajilta kysymällä löytyi vaunumme, hyttimme, sänkymme. Hyttiin tuli myöhemmiltä asemilta vielä kaksi kiinalaista matkustajaa. Yleisesti kiinalainen juna muistuttaa paljon venäläistä junaa, esim. tämä piirre, että kussakin junavaunussa on oma henkilökunta.

Nukahdimme pian junan tärinään ja hyvissä pimennystunnelmissa odotellen Lanzhouta, jonne saavuimmekin seuraavana aamuna. Siitä en kuitenkaan jaksa nyt kirjoittaa, joten jääköön myöhemmäksi.

Briefly in English. The text is about how the total solar eclipse day turned out, what decisions I and Henri made, who we met while chasing the eclipse, how we finally ended up to shoot the eclipse. See the video to understand about how a total solar eclipse looks like. Last but not least, I want to thank Greg, Phil, Scotty, Jackie, and Bernhard for a fine eclipse day.